19.7.2013

TODAY I DON'T FEEL LIKE DOING ANYTHING

kkp

En edes muista, koska olisi ollut koko päivän näin harmaata ja sateista. En myöskään muista, milloin olisin maannut ihan koko päivän kotona edes yökkäriä päivävaatteisiin vaihtamatta. Olen mä sentään jotain saanut aikaiseksi, mutta pitkälti päivä on mennyt vaan koneella löhöten, sarjoja ja telkkaria katsellen sekä poikaystävän kanssa hassutellen. Ihan kiva välillä vaan olla. Tällaiset päivät vaan saa sortumaan kiusauksiin, kun kotoa poistumattakin voi tehdä niin monia juttuja. Meinaan nimittäin nyt että mun nettishoppailuneitsyys meni tänään, o ou! Aiemmin mun "nettishoppailu" on jäänyt vaan tarjonnan tutkimisen ja ihailun tasolle, parhaimmillaan olen saattanut klikkailla tuotteita ostoskoriin varsinaista tilausta tekemättä. Tänään kiusaus ja halu tehdä oikea tilaus oli kuitenkin liian kova, joten laitoin ihan ensimmäisen tilaukseni menemään. Tilaamiseen saattoi kyllä vaikuttaa myös älyttömän hyvät alennukset, joita en vaan voinut enää olla hyödyntämättä... Saa nyt nähdä tuleeko yhtä mieluisia juttuja kuin kuvissa näytti, ensi viikolla sen näkee!

Tällaista siis tänään, huomenna mun onkin liikahdettava kotoa jo heti herättyäni mikäli meinaan saada aamukahvit. Palaillaan, pus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti