23.7.2013

GNOMES, BEES & JEWELRY

Viikonloppu taas takana, tälläkin kertaa se meni mökkeillessä. Ei vaan ollut niin onnistunut mökkireissu kuin yleensä. Ensinnäkin mun saunan lämmitys ei mennyt ihan nappiin, sillä sauna muistutti enemmänkin savusaunaa. Kiukaalle oli nimittäin laitettu saunatonttu, jonka ajattelin siihen kuuluvan kun se siinä kerran oli. Innoissani saunan lämpöön pääsystä ehdin polttaa muutaman pesällisen puita, ennen kuin tajusin saunatontun savuavan. Patalapuilla kaappasin tonttu-paran kiukaalta, jonka jalat olivat käristyneet savuna ilmaan. Voitte vaan kuvitella mikä haju siitä käristyvästä terva-patsaasta lähti... Tonttu pääsi suihkuun jäähylle ja meikäläinen availemaan kylpyhuoneen ikkunoita. Saunatontun epäonnisesta kohtalosta huolimatta se vielä kaatuikin ja halkesi kahtia :-( päästiin kuitenkin nauttimaan saunan lämmöstä, ilman savua jee. Viisastuneena tästä aion aina tästä lähtien tarkistaa ettei kiukaalla ole MITÄÄN ylimääräistä, siis ei yhtään mitään, m i t ä ä n. Tervan tuoksu ei nimittäin ole mun lemppari enkä muutenkaan haluaisi ottaa mitään riskejä paloturvallisuuden suhteen..

Saunan jälkeen vetäydyimme valmistautumaan nukkumaan menoon päärakennuksen ulkopuolelle, pihalla sijaitsevaan aittaan. Valot oli jo laitettu pois, ja olimme käpertyneet mukavasti sänkyyn peittojen alle katsomaan leffaa. Yhtä äkkiä poikaystävä säpsähti ylös sängystä ja parahti jonkin purreen häntä. Samassa sekunnissa pomppasin itsekin kiljahdusten kera ylös ja tunsin pistävän tunteen nilkassani. Kiirehdimme laittamaan valoja päälle nähdäksemme mikä jättiläishyttynen sänkyyn oli oikein hyökännyt. Pöllyttelimme peittoja ja tyynyjä, kunnes surina alkoi kuulua. Olimme näköjään saaneet kutsumattomaksi unikaveriksemme ampiaisen, joka oli päättänyt pistää meitä molempia. Siitä alkoikin sitten ampiaisen metsästys, ja onneksi saimmekin sen pikkupistäjän eliminoitua. Tämänkin episodin jälkeen poikaystävä sai onneksi unen päästä kiinni ja meikäläinenkin hetkeksi, kunnes jossain vaiheessa heräsin siihen, että poikaystävä oli noussut istumaan ja huitoi käsillään, ihan kuin ampiaisia olisi ollut enemmänkin. Ei meinannut uni oikein tulla sen jälkeen, kun sitten yritin kuunnella kaikkia mahdollisia surinoita ja särinöitä ampiaisten hyökkäysten pelossa, jo valmiiksi yksi pistokohta kirvelevänä. Asiaa ei auttanut myöskään sängyn ohut ja kova patja, jolla maatessa tuntui, että mun lonkat ja selkä musertuu. Seuraava päivän sinnittelinkin sitten muutaman tunnin yöunilla, yhtä ampiaisen pistoa kirvelevämpänä. Että sellasta. No okei ei meillä ihan tyhmää ollut; pääsimme saunomaan, syömään hyvää ruokaa ja löysimme hyvän uuden sarjan seurattavaksi. Kyllä noi mökkiviikonloput vaan mun kohdalla toimii aina, tollasia pieniä muuttujia lukuunottamatta.

Tänään karistinkin sitten mökkielämän taakseni ja suuntasin kaupunkiin kahvittelemaan. Sain vihdoin jopa aikaiseksi ostettua uuden ripsivärin ja muutaman muunkin ostoslistalla olleen jutun. Ei mun ripsiväri ollutkaan vedellyt viimeisiään kun kuukauden, ja onnistuin jopa katkaisemaan sen sudin sinne sisään, great. No nyt on uusi ripsari ja muutama muukin juttu. Jos ette ole jo huomanneet, mun on siis mahdotonta vastustaa hyviä alennusmyyntejä. Niistä on kyse noissa koruissakin, nimittäin Glitterissä oli niinkin hyvä tarjous, että kaikki alennustuotteet myytiin 5 euron hintaan, mikäli niitä osti viisi kappaletta. Kyseessähän on siis mulle kerta vuodessa-tilaisuus, kun raaskin Glitteristä jotain ostaa. Jos nyt totta puhutaan, niin mun mielestä siinä puljussa ei ole ihan hintalaatu-suhde kohdillaan.. Tai tiedä sitten oonko vaan pihi noiden korujen suhteen kun olen niitä niin huono käyttämään. Anyway, alla olevat korut on sieltä, ehkä enemmän tai vähemmän "pakko ostaa, koska on niin halpaa"- asenteella tehtyjä löytöjä. Yhden koruista lahjoitin kaverilleni myöhäisenä nimipäivälahjana siis jos joku ihmettelee, että kuvissa on 4 eikä 5 korua.. Vähän koruja jo vaatteisiin mallailikin, ja saattaa olla että aliarvioin niiden toimivuuden ja miellyttävyyden, tykkään niistä ehkä sittenkin muustakin syystä kuin halvan hinnan takia haha. Ja hei, tossa on kuitenkin normaalihintaisena yli viidenkympin edestä koruja, eiköhän ne maksa itsensä takaisin joka tapauksessa!

Mitäs siellä tykkäillään, oletteko kenties törmänneet samaan tarjoukseen ja tehneet löytöjä?

neew nnee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti