29.7.2013

CATCH UP

lollis

 1. Asua, joka ei ole päätynyt ihmisten ilmoille asti. / 2. Minun "kauniit" jalat. / 3. Sunnuntai-iltaa. / 4. Mallailua.

Täällä taas, turhien täytekuvien kera, olkaa hyvät haha! Tänä viikonloppuna on ollut elektroniikka niin vähällä käytöllä varsinkin puhelimen tai muiden kuvien ottamisen mahdollistavien laitteiden osalta, että parempaa ei ole nyt tarjota. Pakko oli silti tulla postaamaan, sillä olen roikkunut koko illan koneella lähinnä blogeja selaten, joten olihan tälle omallekin tuotokselle pakko suoda edes vähän huomiota. Blogeista puheen ollen, ehkä vähän hävettää myöntää, mutta olen _aivan_ totaalisen koukussa BlogBuzz-juorublogiin. En niinkään juorujen takia, vaan sen kirjoittajien nokkeluuden. Blogi on oikeasti tosi viihdyttävä, sillä kaikki perustuu bloggaajien itse julkaisemaan materiaaliin, mikään ei ole tuulesta temmattua tai keksittyä. Harvoja BlogBuzzissa ruodittuja blogeja edes seuraan, mutta silti en malta odottaa uutta postausta. Blogi pistää ennen kaikkea miettimään, että tänne nettiin julkaisemiaan juttuja kannattaa miettiä tosi tarkkaan. Ihanaa, että tää suomalainenkin blogimaailma saa vähän toista näkökulmaa.
Oonko ainut vai onko muita kyseiseen blogiin hurahtaneita? Tai päinvastoin?

Nyt kuitenkin vielä takaisin viikonloppuun. Perjantaina oltiin siis tuon mun toisen puoliskon kanssa syömässä hänen sukulaisillaan, jossa paella maistui nam ♥  ja viini virtasi ainiin ja asuksi ylläripylläri päätyi raitatoppi+shortsit-kombo hehee. Mun ilta siellä sujui niin mallikkaasti, että päätin jatkaa sitä ilman poikaystävääkin; sinne minä jäin poikaystävän lähdettyä. Onneksi jäin, nimittäin viihdyin mielettömän hyvin, oli tosi hauskaa ja aika kului kuin siivillä! Ilta jatkui vielä Meripäivillekin asti miehekkeen serkun ja tämän poikaystävän kanssa, missä hetki istuskeltiin katselemassa Meripäivähulinaa. Lauantaina päätettiin hyödyntää Meripäivien mukanaan tuomaa laajentunutta ruokatarjontaa ja lähdettiin ulos syömään kotikokkailun sijaan. Sitten mulle riittikin Meripäivät taas vuodeksi, tai varsinkin mun jaloille. Uudet ballerinat kun ei ota millään muotoutuakseen mun jalan mukaan, ne hiertävät kivuliaat rakkulat moneen kohtaan taitaa olla tennarit hankinnan alla... Kiertelyn ja ihmisvilinän vaihdoimmekin suosiolla mökin rauhaan, ja pääsin leputtamaan mun kipeitä jalkoja meriveteen. Paluumatkalla pääsin myös kurkkaamaan poikaystävän autoprojektia, eli voin kyllä sanoa, että mulla oli tosi rauhallinen viikonloppu vielä siihenkin nähden, että täällä kotikaupungissa tosiaan oli varsinainen härdelli meneillään. Tosi kivaa kyllä on ollut eikä harmita yhtään etten lähtenyt sen suuremmin juhlimaan. Mites teidän viikonloput, eksyikö kukaan Kotkan suuntaan?

Tänään on ollut perusrento sunnuntai, ja huomenna mun lomailut loppuu. Arki-illat alkavat kulua töiden parissa. Ihan kiva päästä puuhailemaan, katsotaan vaan miten tänne ehtii/jaksaa/kiinnostaa päivittää. Yritän parhaani, eiköhän tänne melko samaan tahtiin ilmesty juttua, sen verran inspaa tää touhu nykyään! Ei mulla tämän suurempaa, katsellaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti