26.9.2012

HELLO THERE

kk tere k
Yllä olevat kuvat on viime perjantailta, kun Jennan kanssa päädyttiin kuvailemaan tuonne syksyiseen säähän. Käsittämättömän nopeesti ovat ilmat jäähtyneet, kohta saa tälläinen vilukissa alkaa kaivaa talvivaatteita esille, hah!

Kuvista ja ilmasta viis, tämän postauksen tarkoituksena on nyt vielä virallisesti ilmoittaa mun eli Lauran liittymisestä tämän blogin taustavoimiin. Tarkoituksena olisi siis vihdoin ja viimein toteuttaa pitkään muhinut idea yhteisestä blogista, ja sen seurauksena alankin tänne Saran ohella kirjoittamaan. Eihän tätä olekaan suunniteltu kun viime juhannuksesta asti, heh.. Joka tapauksessa olen siis 18-vuotias lukiolainen, jonka aika kuluu pääsääntöisesti ystävien ja poikaystävän parissa. Vaatteet ja muoti ovat aina olleet lähellä sydäntäni, enkä bloggailussakaan ole ihan untuvikko. Todella paljon ideoita ja motivaatiota bloggailuun löytyy, vaikka viime päivinä olenkin jättänyt koko touhun pelkästään Saran harteille, sorry! No tästä noustaan pikkuhiljaa, paljon on vielä opittavaa.

Veikkaan tämän nyt riittävän minusta tältä erää, kysyä toki saa jos siltä tuntuu! Nyt on nimittäin aika palata takaisin kirjojen pariin, sillä tämä viikko ollaankin naimisissa niiden kanssa, kiitos koeviikon. Palaillaan muruset!

10 kommenttia:

  1. voi vitsi ihana asu! :) ja onnea koeviikolle!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. ooi kiitos, valaistuksen kanssa vähän ongelmia, mutta ihan kivoja noista loppuen lopuksi tulikin :)

      Poista
  3. Oot ehkä täydellisimmän näkönen ihminen ikinä! :)

    VastaaPoista
  4. voisin hehkuttaa sun kauneuttas vaikka kuinka paljon... ihana asu muutenki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en ees tiedä mitä näihin sanoisin, oon ihan liian imarreltu, ei saa liiotella! mutta kiitos kuitenkin tosi paljon ihana :)!

      Poista